OULUN TAIDEMUSEO | Ilmoittaudu kirjaklubiin la 15.10. klo 14–15

0,00 

Lauantai 15.10. klo 14–15 

Kirjana Hanna Brotherus, Ainoa kotini (2021)

Vetäjinä museoassistentti Anna Maimanen taidemuseosta ja kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho Oulun kaupunginkirjastosta

Tervetuloa Oulun taidemuseon kirjaklubiin! Kirjaklubi on kaikille avoin keskustelutuokio, jonka vetäjinä tänä syksynä toimivat taidemuseon museoassistentti Anna Maimanen ja Oulun kaupunginkirjaston työntekijät.

Kirjaklubissa keskustellaan lukupiirin tapaan luetusta kirjasta, sen herättämistä ajatuksista ja kysymyksistä yhdessä. Luettavat kirjat liittyvät tavalla tai toisella meneillään olevaan näyttelyyn, johon myös tutustutaan lyhyesti yhdessä kirjaklubin vetäjän kanssa. Taidemuseossa on esillä Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880–2022 -näyttely, joten tänä syksynä myös kirjaklubissa liikutaan tanssin ja tanssijoiden maailmassa.

Lokakuun ensimmäisessä kirjaklubissa uppoudutaan Hanna Brotheruksen romaaniin Ainoa kotini. Hanna Brotherus on koreografi, ohjaaja ja tanssitaiteilija, jonka esikoisteos Ainoa kotini nousi ilmestyttyään nopeasti suosituimpiin kirjoihin. Kirjaklubissa keskustellaan tuttuun tapaan lukukokemuksesta, mutta pohditaan myös monitaiteilijuutta ja tutustutaan näyttelyssä esiintyviin monitaiteilijoihin, eli eri taiteenlajeja yhdistäviin taiteilijoihin.

Kirjaklubi kokoontuu taidemuseon kahvila Kaaressa. Kahvilasta voit ostaa makeaa ja suolaista syötävää. Lisäksi klubilaisille on juomatarjouksia.  

Osallistuminen taidemuseon sisäänpääsyn (10 € / 7 €) hinnalla. Museokortti, Kaikukortti ja kulttuurisetelit (Epassi, Eazybreak, Smartum-seteli, SmartumPay sekä Edenredin Virike-kortti) käyvät myös maksuvälineenä. Maksaminen tapahtuu taidemuseon infotiskillä. 

Osallistujamäärä on rajallinen (max. 15), joten varaa paikkasi ilmoittautumalla verkkokaupassa.

 

9 varastossa

Tuotetunnus (SKU): 86130200 Osasto: